Reissublogi

Sirun ja Jannen matkat vuodesta 1999 alkaen

Reissublogi header image 3

XII Europe Tour – 11 maata

EUROPE TOUR – SUMMER 2003

24.6-13.7.2003

Matkan kuvamateriaalit ja osittain kootut selitykset löydät vasemman navikaation takaa

Kuvamateriaalia varten tuli hankittua Aiptekin PocketCam 3M. Kamera putoili asfalttiin useammankin kerran reissun aikana. Toisaalta mitä sitä turhaan 100 euron kameralta ihmeitä vaatimaan.

Lukuunottamatta menomatkan rankkasadetta Ruotsissa ja hieman viileämpää settiä reissun parin viimepäivän aikana sääolosuhteet olivat erinomaiset. Välimeren rannalla Le Lavandou ja Mare Di Andora toki ilmastollisesti erilaisia kuin Saksan sisäosat.

Yöpymisiä varten ei ollut varattu mitään etukäteen vaan ainoastaan reitin runkoidea oli valmiina. Apuna käytimme Saksan Autoliiton ADACin opusta pääteiden varsilla sijaitsevien majoituspaikkojen osalta sekä saman toimijan kartastoa. Tätä tarvittiin lähinnä siirtymätaipaleella eli menomatkalla Tanskassa ja paluumatkalla Ruotsissa.

Lisäksi Rotterdamista pakomatkalla päädyimme oppaan opetuksella Gorinchamiin. Paluumatkalla käytimme kirjasta vielä Albassardamin kohdalla. Etenkin Saksassa hyvä kirja, mutta mitä etelämmäksi menee sen laajempi skaala majoituspaikkoja on tarjolla, etenkin kun Keski-Euroopan loma-ajankohta on Suomen jälkeen.

Niin yksi vinkki on ottaa mukaan paljon suomalaisia kolikoita. Siis ihan euroa ja senttejä. Etenkin vuosimallia 1999 olevat kolikot ovat keräilykamaa Euroopassa.

Koko retki osoitteessa http://www.muhonen.info/kesa2003/index.shtml

No Comments

0 responses so far ↓

  • There are no comments yet...Kick things off by filling out the form below.

Leave a Comment